Itämeren rehevöityminen – vakava ongelma

Ihmisen vaikutus Itämeren laatuun näkyy laajassa mittakaavassa rannikoilta ulapalle ja merenpohjaan saakka. Itämeren rehevöitymisestä on oltu huolissaan jo pitkään, ja ensimmäisenä suojelua edistävä organisaatio, Helcom, (Itämeren merellisen ympäristön suojelukomissio) perustettiin jo vuonna 1974. Toivottuja tuloksia ei olla kuitenkaan saavutettu ja huoli Itämerestä kasvaa jatkuvasti. Itämeri rehevöityy, mutta miksi? Entä onko mitään enää tehtävissä?

Rehevöitymisen syyt

1Itämeren rehevöitymiseen vaikuttavat sekä meren omat erityispiirteet että aluetta asuttavat ihmiset elintapoineen. Itämeren alueen valtiot ovat teollisuusmaita, joissa harjoitetaan laajasti myös maa- ja metsätaloutta. Nämä tekijät yhdessä aiheuttavat valtavat vuosittaiset ravinnepäästöt, jotka sisältävät runsaita määriä fosforia ja typpeä. Valuessaan jokien mukana valuma-alueilta Itämereen, ne rehevöittävät vettä. Rehevöitymistä kiihdyttävät entisestään Itämeren kerrostuneisuus ja hidas vaihtuminen valtameriveden kanssa.

Itämeren valuma-alueella asuu yli 90 miljoonaa ihmistä ja alueella on erittäin tiheä liikenneverkosto sekä maailman toiseksi eniten autoja ihmistä kohti. Liikenteen ja teollisuuden fossiiliset polttoaineet tuottavat ilmakehään runsaat typpi- ja fosforipäästöt, jotka joutuvat veteen mm. sateiden kautta.

Itämeren rehevöitymisen noidankehä

Rehevöityminen aiheuttaa pohjan happikatoa ja haitallisia leväkukintoja. Usein puhutaan Itämeren rehevöitymisen noidankehästä, jossa levät lisäävät entisestään korkeita fosfori- ja typpipitoisuuksia kiihdyttäen osaltaan rehevöitymistä.

Pohjaan painuessaan levät syövät pohjakerroksen happea ja syntyneeseen hapettomaan tilaan vapautuu kemiallisten reaktioiden tuloksena pohjaan varastoitunutta fosforia. Tästä ilmiöstä käytetään myös nimitystä sisäinen kuormitus. Itämeren veden lämpeneminen käynnistää sinileväkukinnat, jotka käyttävät kasvuunsa veden fosforia ja ilman typpeä. Kukintavaiheen loppuessa sinilevämassat painuvat pohjaan ja vapauttavat hajotessaan typpeä veteen.

Myrkylliset sinilevät

Sinileväkukinnat ovat monelle tuttu loppukesän ilmiö. Hieman harhaanjohtavasta nimestään huolimatta kyseessä ei ole varsinainen levä vaan syanobakteeri. Monet sinilevistä ovat myrkyllisiä ja ne sisältävät maksa- ja hermomyrkkyjä. Myrkkypitoisuus voi kohota vaarallisen suureksi tiheissä rantaan ajautuneissa kukinnoissa.

Sinilevä voi aiheuttaa uimarille ihon kutinaa ja punoitusta, toisinaan myös ihottumaa ja silmäoireita. Erityisesti veden nielemistä tulee välttää, sillä nieltynä se voi aiheuttaa pahoinvointia ja kohottaa maksaentsyymejä. Ihmisiä sinilevämyrkkyihin ei ole kuollut Suomessa, mutta kotieläimiä myrkyllinen levä on tappanut.

Kalasto kärsii

Rehevöitymisen seuraukset näkyvät myös kalakannoissa. Esimerkiksi merellä kuteva siikakanta ja sen lisääntyminen on heikentynyt Suomenlahden edustalla. Rehevöityminen tuhoaa kutualustoja ja monet arvokalat vähentyvät tämän seurauksena. Samanaikaisesti makeassa viihtyvä särkikanta kasvaa. Pohjan happikato uhkaa syvän meren kalakantaa ja monet merielämään sopeutuneet lajit, kuten silakka, turska ja meritaimen, ovat vaarassa. Kalat ovat myös selkärangattomia herkempiä sinilevän myrkyille, joka voi aiheuttaa kalanpoikasten kasvun heikentymistä.

Ekosysteemi muuttuu

Levien ja rantakasvillisuuden runsastuminen on konkreettisesti ihmisenkin havaittavissa erinäisinä ikävinä tekijöinä. Kalastajan pyydykset limoittuvat herkästi ja uimarin täytyy olla varovainen liukkaiden rantakallioiden kanssa. Rantaan ajautunut levämassa tuo mädäntyessään mukanaan myös ikäviä hajuhaittoja, jotka eivät erityisemmin houkuta pulahtamaan veteen.

Rehevöityminen aiheuttaa kilpailun levälajien välillä, josta hyötyvät etenkin rihmamaiset levät. Samalla monivuotiset rusko- ja punalevät vähenevät. Virtaukset kuljettavat helposti irronnutta levää uimarannoille. Rehevöityminen näkyy myös nykyään huomattavasti sameampana vetenä. Auringonvalon läpäistessä veden heikommin levät myös siirtyvät lähemmäs pintaa. Vielä 50-60 vuotta sitten esimerkiksi rakkolevä kasvoi 10 metrin syvyydessä, kun 1990-luvulla se kasvoi 5-6 metrissä.

Rehevöitymisestä aiheutuvat muutokset kasvillisuudessa vaikuttavat myös vesistön eläinkantaan. Kasvimäärän lisääntyessä kasviplanktonia ja leviä ravintonaan käyttävät eläimet lisääntyvät. Näitä ovat esimerkiksi sinisimpukka ja useat kotilot. Vastaavasti pohjan happikato tappaa pohjassa elävää eliökantaa.

Miksi rehevöitymistä ei ole onnistuttu pysäyttämään?

Yksiselitteistä vastausta tähän on hankala antaa, mutta kyseessä on todennäköisesti monen yhteistekijän summa. Suojelusopimusten noudattaminen vaihtelee valtioiden välillä. Tähän voidaan hakea selityksiä yksinkertaisesti taloudesta: kunkin maan kansainvälisen suojelupolitiikan ytimessä ovat maan taloudelliset edut. Suojelupolitiikka toteutuu kansallisella tasolla vastaavalla tavalla, sillä suojelu vaikuttaa eri tavoin eri väestöryhmiin, esimerkiksi viljelijöihin ja kuluttajiin.

Itämerellä pintavesi kiertää vastapäivään. Kun tähän lisätään meren yhteisomistajuus – eli meri on vapaasti kaikkien valtioiden käytettävissä – lopputuloksena on, että Itämeren maat likaavat toistensa vesiä. Päästömäärät jakautuvat eri tavoin eri maiden välillä; suuria kuormittajia ovat erityisesti Venäjä ja Puola, jotka likaavat Suomen ja Ruotsin vesialueita. Näin suuret kuormittajat siirtävät osan haitoista toisille ja säästävät itse puhdistuskustannuksissa. Sama pätee rehevöitymisen kokemiseen ongelmana: haittojen siirtyessä muualle, kuormittajat eivät koe rehevöitymistä yhtä vakavana ongelmana.

Hyvin olennaista on myös se, että tällä hetkellä Itämeren toimintasuunnitelma on vain suositus, jonka noudattaminen ei ole juridisesti velvoitettua. Sitovan sopimuksen puuttuessa suojelutoimien tehokkuus ei ole riittävää ja Itämeren suojelukomission mahdollisuudet rehevöitymisen pysäyttämiseksi ovat rajalliset.

Post A Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *